Mikrosta Milliin -yrityskehityshankkeessa autettiin pienyrittäjiä kehittämään toimintaansa
Vuoden kestäneessä koordinointihankkeessa koottiin yritysten kehittämistarpeet sekä etsittiin uusia markkinoita ja yrittämisen mahdollisuuksia mikro- ja pienyritysten liiketoiminnan suunnitelmallisuuden ja yritystalouden osaamisen lisäämiseksi hankkeen järjestämissä tilaisuuksissa. Suunnitelmallisuuteen opastaminen parantaa yritysten valmiuksia hakea yrityksen kehittämiseen julkisia avustuksia tai valmistautua omistajan- tai sukupolvenvaihdokseen. Hankkeeseen osallistuvat yritykset verkottuivat, saivat vertaistukea ja kehittivät yritysten välisiä suhteita.
Hankkeen puitteissa järjestettiin infotilaisuuksia yrittäjien tarpeisiin perustuvista asioista. Infotilaisuuksien jälkeen opastettiin yrittäjät asiantuntijoiden palvelujen piiriin päivittämään ja hienosäätämään liiketoimintasuunnitelmaansa. Erityishuomion hankkeessa saivat turvealan yrittäjät, joiden toimintaedellytykset ovat heikentyneet päästövähennysvaatimuksista johtuen.
Hankkeen toimet kohdistuivat Alavuden kaupungin ja Kuortaneen kunnan alueella toimiviin yrityksiin. Hankkeen rahoittajina olivat Leader Kuudestaan ry, Kuortaneen kunta, Alavuden Kehitys Oy sekä Töysän ja Kuortaneen Säästöpankkisäätiöt.
Hanke toteutettiin 1.1.2022-28.2.2023.